26. huhtikuuta 2017

Blogin avaus

Tervetuloa seuraamaan blogia, jossa ei todennäköisesti tule olemaan yhtä tiettyä ylläpitäjää. Oikeastaan hyvin suurella todennäköisyydellä kukaan ei pyöritä tätä kuin sen verran, mitä viihtyy yläkoulussa, sillä tämä blogi on Ruukinkankaan yläkoulun käsityöryhmien blogi. Tänne tulemme julkaisemaan uskomattoman hienoja töitä, jotka ihan omin pikku kätösin olemme tehneet. Joskus niistä näkee, ettei niitä ole valmistettu sarjatyönä, mikä on vain hienoa. Toisinaan taas ei olisi millään uskoa, että jotkut tekeleistämme on tehty oikeasti käsin.


Tässä vaiheessa saattaa itse kunkin aivoissa raksutta. Missä ihmeessä on Ruukinkankaan koulu? Jos sanon sen löytyvän Suomussalmelta, se saattaa ehkä jo auttaa. Jos ei, niin tiedoksenne, Suomussalmi löytyy Kainuusta ja tämä on ollut tärkeä paikka mm. Talvisodan aikaan. Mutta se historiasta ja maantiedosta, käsityöblogihan tämä on! Voitte itse Googlata, mikäli haluatte tietää tarkemmin.

Alkuperäisenä tarkoituksenani oli esitellä tätä blogia ja sen tulevaa sisältöä. Koko vuoden olen puhunut opettajani kanssa siitä, että käsityömme ansaitsisivat paikan valokeilassa, ja nyt kun koulua on enää vain kuukauden verran jäljellä, tämä blogi jääkin pian kesätauolle. Onneksi keväällä koulu jälleen alkaa (jee!) ja toivon mukaan jotkut innostuvat postailemaan tänne. Nyt on loppurutistuksen aika ja tässä lähiviikkoina syntyykin takuulla useampi hieno työ julkaistavaksi. 

Etupäässä työt ovat 7.-9. -luokkalaisten tekemiä, mutta saattaapa sekaan mahtua muutama ala-asteelaisenkin työ. Opettajanamme häärää Mirkka, jolta saa aina ehdotuksia, vinkkejä, neuvoja ja apua käsitöiden lisäksi mihin milloinkin - jalkavaivoista aina matematiikkaan. Mirkkaa ei voi syyttää tiukkapipoisuudesta, vaan tunneilla on aina rento ja mukava meininki. Mikäli ompelee väärät saumat yhteen, Mirkka vain nauraa, hymähtää ja kehottaa ottamaan ratkojan käteen. Seuraavan kerran katsotaan yhdessä oikeat saumat yhteen. Ehkä juuri siksi käsityöryhmiäkin on paljon.

Klikkaahan ihmeessä tiesi lukijaksi, ja jää seurailemaan Korven taitajia!

- Erja, 9lk